Julkaistu: 1.10.2026
Teksti: Jani Sormunen
Toimitustyö: Viestintätoimisto Jokiranta Oy
Kuvat: Henna Rouhainen, Shutterstock

Puutiaisten yleistyessä myös niiden välittämiin tauteihin sairastuu yhä useampi. Tunnetuimpien puutiaisvälitteisten tautien, borrelioosin ja puutiaisaivotulehduksen eli puutiaisaivokuumeen (TBE), määrät ovat olleet selkeässä kasvussa, mikä tukee näkemystä lisääntyneistä kontakteista puutiaisten kanssa.

Valitettavasti varsinaista helpotusta ongelmaan ei ole näköpiirissä, sillä ilmaston lämpeneminen hyödyttää sekä puutiaisia että niiden isäntäeläimiä. Puutiaisten poistaminen luonnosta ei ole ainakaan olemassa olevin keinoin mahdollista, mutta ongelmaan voisi olla mahdollista puuttua pienemmässä mittakaavassa. Toimenpiteiden tehokas suuntaaminen on kuitenkin haastavaa, koska tietomme puutiaisista ovat yhä vajavaisia. 

Kaiken takana on selkärankainen

Puutiaiset ovat riippuvaisia selkärankaisista eläimistä, joita ne käyttävät veriaterioidensa lähteinä. Suomessa elävät puutiaislajit etsivät isäntää väijymällä, eli ne odottavat paikoillaan ohi kulkevia eläimiä. Puutiaiset eivät juuri vaihda olinpaikkaansa mutta vetäytyvät välillä esimerkiksi karikkeen suojiin kosteuttamaan itseään.

Veriaterian nauttinut, verestä paisunut puutiainen pudottautuu maahan, kehittyy seuraavalle kehitysasteelle ja jatkaa elämäänsä suunnilleen samalla paikalla. Munasta kuoriutuessaan puutiaiset eivät yleensä kanna taudinaiheuttajia vaan saavat niitä itseensä veriaterioidensa yhteydessä. Näin ollen sillä, mitä taudinaiheuttajia puutiaiset kantavat, on vahva yhteys alueen isäntäeläinlajistoon. Yksi keskeinen puutiaisiin liittyvä kysymys onkin se, millä tavoin alueen isäntäeläinlajisto vaikuttaa puutiaisten aiheuttamaan tautiriskiin.

Isäntäeläimellä on väliä

Puutiaisille ja niiden levittämille taudinaiheuttajille ei ole yhdentekevää, mitä isäntäeläimiä puutiaisten elinympäristössä esiintyy. Isäntäeläimillä voi olla esimerkiksi erilaisia liikkumistottumuksia, mikä vaikuttaa puutiaisten todennäköisyyteen kohdata niitä ja selvitä ruokailun jälkeen takaisin suotuisaan ympäristöön. Isäntäeläinten merkitys näkyy myös veriaterioilla: Borrelia-bakteerit eivät selviä kauriiden veressä, jolloin kauriissa ruokailevat puutiaisetkaan eivät kanna bakteeria. Sen sijaan myyrät, päästäiset ja oravat voivat infektoida suuren osan niillä ruokailevista puutiaisista.

Isäntäeläinten erilaisten ominaisuuksien sekä taudinaiheuttajien ja puutiaisten elinkiertojen välinen vuorovaikutusverkosto liittyy tiiviisti tautiekologian alan teoriaan, joka tunnetaan nimellä laimenemisvaikutus (eng. dilution effect). Puutiaisten osalta teoria ennustaa, että alueen isäntäeläinlajiston kirjon kasvaessa taudinaiheuttajia kantavien puutiaisten määrä luonnossa vähenee. Väheneminen selittyy sillä, että tällöin puutiaiset kohtaavat useammin sellaisen isäntälajin, joka ei sovellu taudinaiheuttajien kierrättämiseen tai puutiaispopulaatioiden ylläpitoon.

Yleisesti ottaen ajatellaan, että metsän monimuotoisuus – lajisto, lahopuun määrä, ikärakenne – vaikuttavat myös siellä tavattavan eläin-, kasvi- ja mikrobilajiston monimuotoisuuteen. Tästä voidaan johtaa ajatus, että monimuotoisilla alueilla tavataan todennäköisesti monimuotoisempi joukko isäntäeläimiä, jolloin myös puutiaisvälitteisten tautien riski olisi teorian mukaan pienempi.

Miten metsän monimuotoisuus vaikuttaa puutiaisvälitteisten tautien riskiin?

Sakari Alhopuron säätiön rahoittamassa tutkimushankkeessa pyrimme selvittämään, millä tavoin metsän monimuotoisuus vaikuttaa puutiaisten ihmisille ja lemmikkieläimille aiheuttamaan tautiriskiin. Tutkimme puutiaispopulaatioita ja niiden kantamia taudinaiheuttajia suojelluilla, monimuotoisilla havu- ja lehtipuualueilla sekä niiden läheltä valituilla teollisen metsähoidon piirissä olevilla metsäalueilla. Keskeinen kysymys on se, havaitaanko laimenemisvaikutusta, eli onko monimuotoisilla metsäalueilla havaittavissa vähemmän puutiaisia tai niiden kantamia taudinaiheuttajia.

Puutiaismäärien ja taudinaiheuttajien lisäksi selvitämme, mitkä isäntäeläimet ylläpitävät puutiaisia eri alueilla. Veriateria-analyyseillä voimme selvittää, millä eläimillä puutiaiset ovat ruokailleet edellisen elinkiertonsa vaiheessa, sillä puutiaisten suolistoon jää tunnistettavia jäämiä niiden edellisestä ateriasta. Tutkimalla nuoria puutiaisia eli nymfejä voimme siis päätellä, millä eläimellä ne ovat toukkana ruokailleet ja mistä niiden kantamat taudinaiheuttajat ovat peräisin.

Veriateria-analyysin pohjalta saatujen tietojen perusteella pystymme arvioimaan puutiaisten aiheuttaman riskin ohella niiden alueella hyödyntämää isäntälajistoa, jolloin mahdollisista laimenemisvaikutuksista saadaan välitöntä tietoa. Lisäksi selvitämme, ovatko monimuotoiset metsäalueet myös ympäristömikrobistoltaan sekä rakenteeltaan monimuotoisempia ja minkälainen yhteys niillä on puutiaisten mikrobistoihin ja niiden kantamiin taudinaiheuttajiin.

Tutkimuksemme tarjoaa siis vastauksia kysymyksiin siitä, millaisen riskin erilaiset metsäalueet muodostavat ihmisille ja voidaanko puutiaisten aiheuttamaan uhkaan vastata esimerkiksi luonnon monimuotoisuutta tukemalla. Tutkimuksen myötä saatu tieto erilaisten ja erilaisessa käytössä olevien alueiden riskin tasosta ja laadusta auttaa arvioimaan mahdollisia torjuntatoimenpiteitä ja tiedottamisen tarvetta.

 

 

FT Jani Sormunen on lääketieteellisen entomologian dosentti, joka työskentelee akatemiatutkijana Turun yliopiston biologian laitoksella. Sormunen on vetänyt Turun yliopiston puutiaisprojektia vuodesta 2019 lähtien ja hänen tutkimuksensa kattaa erittäin laajan kirjon puutiaisiin ja puutiaisvälitteisiin taudinaiheuttajiin liittyviä aiheita. Viime aikoina Sormunen on keskittynyt etenkin hyödyntämään Punkkilive-puutiaishavaintosivuston laajaa kansalaistiedeaineistoa ihmisiin kohdistuvan riskin arvioinnissa.