Julkaistu: 8.1.2026
Teksti: Eveliina Heikkala
Toimitustyö: Viestintätoimisto Jokiranta Oy
Kuva: Shutterstock

Kipu ei ole pelkästään fyysinen ilmiö: se syntyy ja sitä tulkitaan hermostossa, minkä vuoksi niin lyhyt- kuin pitkäaikainenkin kipu on kokemuksena hyvin moniulotteinen ja yksilöllinen. Pitkäaikaisesta kivusta puhutaan silloin, kun kipu on kestänyt yli kolme kuukautta eli pidempään kuin mahdollisesta kudosvauriosta toipuminen yleensä edellyttää. Kivun pitkittyminen ei ole sattumanvaraista, sillä alla listatut tekijät – erityisesti yhdessä esiintyessään – vaikuttavat kivun pitkittymisen riskiin. Riskiä lisäävät

 

• biologiset tekijät (esim. perimä),
• psykologiset tekijät (esim. negatiivissävytteiset ajatukset ja uskomukset kivusta),
• sosiaaliset tekijät (esim. heikko taloudellinen tilanne),
• työhön liittyvät tekijät (esim. voimakas/pitkäkestoinen psyykkinen ja fyysinen kuormitus),
• elintavat (esim. riittämätön uni ja liikunta) sekä
• oheissairaudet (esim. masennus, lihavuus).

Nämä tekijät ovat keskeisiä riippumatta tuki- ja liikuntaelinkivun syystä eli siitä, onko taustalla selkeä mekaaninen tai rakenteellinen syy (esim. nivelen kuluma) vai ei. Yllä mainitut tekijät voivat osaltaan määritellä myös sitä, kuinka hankalaksi ja haittaavaksi kipukokemus muotoutuu. Moni kipua kokenut on varmasti todennut, että stressittöminä ajanjaksoina ja hyvin nukutun yön jälkeen vaiva tuntuu siedettävämmältä kuin henkisesti tai fyysisesti kuormittavassa elämäntilanteessa, jolloin unikin jää vähäiseksi.

Kohti yksilöllisempää hoitoa ja kuntoutusta

Tuki- ja liikuntaelinvaivoja hoidetaan pääosin konservatiivisesti eli ilman leikkaushoitoa. Joissakin tilanteissa leikkaushoito on erittäin hyvä ja oiretta helpottava ratkaisu, mutta valtaosa pitkäaikaista kipua kokevista ei kuitenkaan saa siitä mitään apua. Pahimmassa tapauksessa oireet saattavat jopa pahentua leikkauksen jälkeen. Kuntoutuksellisten toimien rooli on hyvin keskeinen.

Erilaisten kuntoutuksellisten toimien toteuttamistapojen vaikuttavuutta tuki- ja liikuntaelinvaivojen hoitotuloksiin on tutkittu paljon erityisesti siitä näkökulmasta, miten fysioterapiaa – joka on tuki- ja liikuntaelinvaivojen kuntoutusmuotojen kulmakivi – pitäisi toteuttaa. On tärkeää tutkia ja määrittää yleisiä linjauksia, mutta yhtä lailla tärkeää olisi huomioida myös se, että olemme yksilöitä ja kipukokemuksemmekin on aina yksilöllinen. Siksi voisikin olettaa, että yksilön kokonaisvaltaisesti huomioon ottavilla keinoilla voisimme saavuttaa parempia ja kantavampia hoitotuloksia.

Kokonaisvaltaista hoito-otetta hyödynnetään esimerkiksi tyypin 2 diabeteksen hoidossa, mutta tuki- ja liikuntaelinpuolella samankaltaista vakiintunutta toimintamallia ei vielä ole. Tiedämme, että tyypin 2 diabeteksessa sydän- ja verisuonitapahtumien riski pienenee sitä enemmän, mitä tehokkaammin riskitekijät (verensokeri, verenpaine, kolesteroli, tupakka ym.) saadaan hallintaan. Ammattilaisen toiminnassa on olennaista kartoittaa nämä keskeiset riskitekijät ja mitattavissa olevien riskitekijöiden hoitotasapaino sekä laatia yhdessä potilaan kanssa hoitosuunnitelma, joka huomioi potilaalle merkitykselliset asiat sekä potilaan voimavarat ja toimintaympäristön. Kansallisessa Alaselkäkivun Käypä hoito -suosituksessa painotetaan kyllä vahvasti kokonaisvaltaista
ja yksilöllistä hoito-otetta, mutta aiheesta tarvitaan lisää tieteellistä näyttöä.

Poikkeuksellisen laaja-alainen tutkimus

Tutkimushankkeemme tuo perusterveydenhuoltoon uuden toimintamallin, joka auttaa fysioterapeutteja tunnistamaan kipukokemukseen ja kivun pitkittymisen riskiin vaikuttavia elintapa- ja stressitekijöitä ja oheissairauksia sekä ohjaamaan potilaat hoidon piirin. Käytännössä tämä tarkoittaa fysioterapian rinnalla tapahtuvaa yksilöllistettyä toimintaa, jossa otetaan huomioon potilaan elämäntilanne, ajatukset ja toiveet sekä hyödynnetään olemassa olevia hoitopolkuja. Tällä toimintamallilla hoidettujen potilaiden hoitotuloksia verrataan potilaisiin, joiden kohdalla mallia ei toteuteta.

Tutkimus on poikkeuksellisen laaja-alainen: se tarkastelee hoitotuloksia potilaiden näkökulmasta ja arvioi lisäksi uuden toimintamallin juurtumista ja siihen vaikuttavia tekijöitä ammattilais- ja terveydenhuoltoyksikkötasolla. Tarvittaessa toimintamallia muovataan arkeen paremmin soveltuvaksi. Tutkimushankkeemme odotetaan lisäävän ammattilaisten ja potilaiden ymmärrystä kivusta kokonaisvaltaisena ilmiönä ja tuki- ja liikuntaelinkivun yksilöllisestä hoidosta. Tutkimuksessa otetaan huomioon myös kuntoutuksen kustannusvaikuttavuus.

Kiitän Sakari Alhopuron säätiötä saamastani apurahasta, joka mahdollistaa tämän tärkeän tutkimuksen edistämisen.

 

 

LT Eveliina Heikkala on yleislääketieteen erikoislääkäri ja kliinisen epidemiologian dosentti. Hän työskentelee tutkijatohtorina Oulun yliopistossa ja erikoislääkärinä Lapin hyvinvointialueella. Heikkala on osa laajaa kansallista tutkimusryhmää, jonka tavoitteena on tuki- ja liikuntaelinvaivojen hoidon ja kuntoutuksen kehittäminen. Hänen oma kehittymässä oleva tutkimusryhmänsä tarkastelee erityisesti kivun ennustetekijöitä ja niihin kohdentuvan hoidon merkitystä sekä laajemmin pitkäaikaisen kivun hoitoa perusterveydenhuollossa.