Taiteen takana: Mette Matilda
Mette Matilda käsittelee teoksissaan Suomen vesistöjen rehevöitymistä ja lajiston köyhtymistä. Keramiikan ja lasin yhdistelmä tuo esiin uhanalaisten eliöiden ja niiden elinympäristöjen haurauden.Julkaistu: 19.3.2026
Teksti: Mette Matilda
Toimitustyö: Viestintätoimisto Jokiranta Oy
Miten päädyit taiteilijaksi?
Olen aina ollut luova ja tehnyt erilaisia taideprojekteja. Pitkään tosin suunnittelin ryhtyväni hammaslääkäriksi, koska siinä ammatissa olisin voinut työskennellä käsilläni hyvällä palkalla. Lukioikäisenä olin vaihdossa Britanniassa, ja host-kodissani oli tuolloin vaikeaa: perheen vanhemmat erosivat, ja minä pakenin taideluokkaan, jossa vietin suurimman osan vapaa-ajastani. Kouluvuoden lopussa kuvataidetunnille tuli joku taideyliopistosta kertomaan kokemuksistaan. Ajattelin, ettei tämä kosketa minua, mutta mitä enemmän asiaa mietin, sitä hirveämmältä ajatus minkään muun kuin taiteen tekemisestä alkoi kuulostaa. Tämän jälkeen meni vielä hetki ennen kuin ymmärsin, että taiteilija on oikea ammatti: taidetta voi opiskella, ja sillä voi ansaita palkkansa.

Millainen on suhteesi luontoon?
Luonto on uskomaton, ja metsästä löytyy loputtomasti ihmeteltävää. Kaikki metsän eliöt – kasvit, sienet ja eläimet – ovat kehittyneet elämään juuri tietynlaisissa oloissa. Siten kasvi, joka kasvaa varjossa, ei selviäisi aurinkoisemmassa kohdassa metsää. Kun metsästä hakataan pienikin osa pois, se voi tarkoittaa jonkun lajin tuhoa, koska juuri sen vaatima ympäristö katoaa.
Luonnossa nämä kaikki eliöt yhdessä luovat mitä ihmeellisempiä muotoja, värejä, hajuja ja makuja. Kun pysähtyy puun juurelle tutkimaan sen pintaa, tajuaa, kuinka kyvyttömiä me ihmiset olemmekaan. Kaarnasta löytyy niin tarkkoja yksityiskohtia, ettei niitä voi toistaa edes taitavin veistäjä. Jos joskus kaikki tuntuu kaatuvan niskaan, menen luontokävelylle muistuttamaan itselleni, että maailma on uskomaton ja kovin kaunis – mietin, että ehkä sieltä löytyy paikka minullekin.
Luonto on uskomaton, ja metsästä löytyy loputtomasti ihmeteltävää.
Millainen on säätiön rahoittama hankkeesi?
Työskentelen Suomen vesistöjen rehevöitymistä ja lajien monimuotoisuuden häviämistä käsittelevän teoskokonaisuuden parissa. Teoksissa yhdistelen keramiikkaa ja lasia, jotka materiaaleina heijastelevat uhanalaisten eliöiden ja niiden elintilojen haurautta.

Mitä taide sinulle merkitsee?
Taide vaikuttaa elämääni suunnattomasti. Sen tekeminen on välillä kauheaa tuskaa ja välillä parasta maailmassa. Asiat, joista olen innoissani ja joista puhun muille, ovat usein taideteoksia. Olen ehkä astetta tietoisempi siitä, että lempisarjani, -kappaleeni, -kirjani tai -vaatteeni ovat jonkun tai joidenkin taiteen tekijöiden suunnittelemia – ja että aiemmin ilmestyneet teokset ovat inspiroineet nykyisiä tekijöitä. Taidetta on ympärillämme piristämässä itse kunkin päivää todella monessa eri muodossa.
Mikä on ollut elämäsi upein taidekokemus?
Yhden kokemuksen valitseminen tuntuu mahdottomalle, niin moni teos on liikuttanut minua. Viime aikoina olen ollut vaikuttunut 1940–50-luvun technicolor-elokuvista. Esimerkiksi Red Shoes -elokuvan pitkä kohtaus, jossa päähenkilö tanssii öljyvärimaalattujen lavasteiden keskellä, on yhä henkeäsalpaava. Kööpenhaminan nykytaiteen museossa näin James Turrellin teoksen Aftershock, joka oli niin ylitsepursuava aistikokemus, etten ole kokenut vastaavaa muualla. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin, sillä maailma on täynnä upeita taidekokemuksia.
Maailma tarvitsee ajatuksia herättävää taidetta. Tämä blogisarja esittelee Sakari Alhopuron säätiön apurahan saaneita taiteilijoita ja heidän taidettaan. Vuonna 2025 taiteen apurahat myönnettiin taiteeseen, joka käsittelee ilmastonmuutosta, ympäristökriisiä, suomalaisen luonnon tilaa tai luonnonsuojelua.
