Julkaistu 7.1.2021
Kirjoittaja: Katja Mäkinen
Toimitustyö: Viestintätoimisto Jokiranta Oy
 

Merkittävimpänä Itämeren lajien levinneisyyttä, määrää ja monimuotoisuutta määrittävänä ympäristötekijänä pidetään meren suolapitoisuutta. Toistaiseksi sitä on tutkittu pääasiassa taustatekijänä, jonka vaikutus ekosysteemissä ilmenee epäsuorasti – lähinnä lajistomuutosten kautta. Viime vuosikymmenien aikana kerätyt aineistot kuitenkin viittaavat siihen, että muutosten taustalla saattaa olla myös jokin muu meriveden suolapitoisuuteen liittyvä tekijä, kuten jodi, jonka vaikutuksia Itämeressä ei toistaiseksi ole tutkittu.

Jodi on kilpirauhasen toiminnan kannalta välttämätön hivenaine, jota tarvitaan kilpirauhashormoneiden tuotantoon. Kilpirauhasen tuottamat kilpirauhashormonit ovat elintärkeitä paitsi ihmisten myös muiden selkärankaisten ja jopa selkärangattomien eliöiden elintoimintojen säätelyssä. Pitkittynyt jodinpuutos häiritsee kilpirauhasen toimintaa sekä johtaa erilaisiin aineenvaihdunnan häiriöihin ja sairauksiin. 

Valtamerissä on jodia runsaasti, ja niissä esiintyvän jodin määrä ja merkitys tunnetaan parhaiten. Sen sijaan huomattavasti vähemmän tietoa on siitä, miten jodin määrä vaihtelee ja vaikuttaa Itämeren kaltaisilla murtovesialueilla. Koska makeiden vesistöjen jodimäärät ovat alhaisia, merkittävin jodin lähde Itämerelle lienee Tanskan salmien kautta saapuvat suolapulssit, joiden määrä on viime vuosikymmeninä vähentynyt.

Sakari Alhopuron säätiön rahoittaman tutkimushankkeeni tavoitteena on selvittää jodimäärissä tapahtuneiden mahdollisten muutosten merkitystä Itämeren ekosysteemille. Hankkeen polttoaineena toimii usean vuosikymmenen aikana kerätyt ympäristöaineistot, joista tehtyjen havaintojen perusteella syntyi tarve tarkastella ilmastonmuutoksen vaikutuksia myös tästä näkökulmasta. Tutkimushanke jakautuu osatöihin, joissa kartoitetaan jodin ja kilpirauhashormoneiden ajallista sekä alueellista vaihtelua monitieteellisillä menetelmillä. Turun yliopistossa silakan lisääntymistä on tutkittu jo 1980-luvulta lähtien. Tämän vuoksi tutkimukset kohdennetaan erityisesti silakkaan, jotta jodin ja kilpirauhashormoneiden ajallisen ja alueellisen vaihtelun vaihtelun lisäksi saadaan mahdollisimman yksityiskohtaista tietoa myös siitä, mitä merkitystä muutoksilla voi olla lajien lisääntymiselle ja selviytymiselle.

 

Silakka muutosten indikaattorina

Ulappavesiemme valtalaji silakka on merikalaksi yllättävän hyvin sopeutunut Itämeren vaihteleviin ja haastaviin olosuhteisiin. Tästä kertoo muun muassa se, että silakka kykenee lisääntymään lähes koko Itämeren alueella – lisääntymisen onnistuminen on tärkein edellytys sille, että laji säilyy elinvoimaisena omassa elinympäristössään.  Ilmastonmuutos kuitenkin haastaa silakan sopeutumiskykyä. Itämeren vesi on viime vuosikymmenien aikana ilmastonmuutoksen vaikutuksesta sekä lämmennyt että makeutunut, mikä vaikuttaa suoraan kalan fysiologiaan. Muutoksia aiheutuu myös välillisesti muun muassa ravinnon kautta.

Viime vuosikymmenien aikana kartutetun tiedon perusteella voidaan olettaa, että silakkaa tavataan Suomen vesialueella tulevaisuudessakin, mutta sen ominaisuudet ovat todennäköisesti erilaiset. Viitteitä tulevista muutoksista on jo saatu: silakka on esimerkiksi nyt merkittävästi pienikokoisempaa ja laihempaa kuin 1980-luvulla.

Joditutkimushanke on vasta aluillaan, mutta jo alustavat tulokset ovat antaneet meille lisätietoa muista silakoissa tapahtuneista muutoksia ja siitä, miten nämä muutokset yhdistyvät havaittuihin ympäristömuutoksiin. Nähtäväksi jää, mitä kaikkea uutta nämä tulokset yhdessä muista eliöistä kerättyjen tietojen kanssa paljastavat Itämeren menneistä ja tulevista muutoksista.

 

 

 

Katja Mäkinen on Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksella työskentelevä tutkijatohtori, joka väitteli Turun yliopistosta vuonna 2019 aiheenaan ilmastonmuutoksen pitkäaikaisvaikutukset Pohjois-Itämeren ravintoverkossa. Hän jatkaa aiheen tutkimista muun muassa Sakari Alhopuron säätiön rahoittamassa hankkeessa.

 

 

 

 

Linkit:

Silakkatutkimus Turun yliopistossa: https://sites.utu.fi/herringproject/.