Julkaistu 2.7.2020
Blogin kirjoittaja: Jani Sormunen 
Toimitustyö: Viestintätoimisto Jokiranta Oy

Turun yliopiston puutiaisprojekti käynnistyi Seilin saarella vuonna 2012, jolloin puutiaisista tiedettiin Suomessa vielä kovin vähän. Puutiaisista ja niiden levittämistä taudinaiheuttajista kiinnostuneet tutkijat ryhtyivät tuolloin keräämään tietoa puutiaisiin liittyvistä ilmiöistä perustamalla Seilin maastoon pysyviä tutkimuslinjoja. Seilissä tehdyt tutkimukset muodostavat Suomen pisimmän yhtämittaisen tutkimusaineiston puutiaisista. Tutkimusten aikana saarella on havaittu merkittävää vaihtelua puutiaisten sekä niiden kantamien taudinaiheuttajien määrissä ja esiintyvyydessä.

Omassa tutkimushankkeessani selvitän, miten saaren eri osissa tavattavan selkärankaislajiston lajikirjo, runsaus ja liikkumisaktiivisuus vaikuttavat puutiaisten ja ennen kaikkea niiden kantamien taudinaiheuttajien esiintymiseen ja määrään saarella.

Tutkimukseni keskiössä ovat nuoruusvaiheen puutiaiset eli nymfit, jotka levittävät taudinaiheuttajia ihmisiin eniten. Puutiaisen elinkiertoon kuulu neljä vaihetta: muna, toukka, nymfi ja aikuinen punkki. Munasta kuoriutuessaan puutiaiset eivät yleensä vielä kanna taudinaiheuttajia vaan saavat niitä itseensä isäntäeläimiltä veriaterioiden yhteydessä. Näin ollen nymfit, jotka ovat toukkavaiheessa nauttineet veriaterian vasta yhdestä eläimestä, kantavat keskimäärin hieman vähemmän taudinaiheuttajia kuin aikuiset puutiaiset, jotka ovat ehtineet ruokailla jo kaksi kertaa eli toukkana ja nymfinä.

Tätä logiikkaa käyttäen voimme yleistäen päätellä, että nymfien taudinaiheuttajat ovat peräisin niiden toukkavaiheen isäntäeläimestä. Aikuisten kohdalla tartuntalähdettä on vaikeampi arvioida, koska isäntäeläimiä on ollut jo kaksi. Puutiaisille on ominaista myös se, että ne eivät juuri vaihda paikkaa luonnossa. Näin ollen voimme suurella todennäköisyydellä sanoa, että maastosta tutkimuslakanaan tarttunut nymfi on pudonnut isäntäeläimestä, joka on kulkenut muutaman metrin säteellä paikasta, josta punkki tarttui tutkijan vetämään lakanaan.

Tästä voimme puolestaan päätellä sen, että saaren eri tutkimuslinjoilla nymfeissä havaitut erot taudinaiheuttajien esiintyvyydessä ovat yhteydessä eroihin, jotka liittyvät tutkimuslinjoilla tai niiden välittömässä läheisyydessä liikkuvaan isäntäeläinlajistoon ja niiden runsauteen –  ja juuri tähän tutkimushankkeeni keskittyy.

Poikkeuksellisen kattava aineisto

Saaren puutiaistutkimuslinjoilla ja niiden välittömässä läheisyydessä selkärankaisten lajistoa, runsauksia sekä aktiivisuutta selvitetään monin keinoin, muun muassa riistakameroin. Tavoitteena on luoda isäntäeläimistä mahdollisimman kattava tutkimusaineisto, joka voidaan yhdistää samoilta tutkimuslinjoilta kerättyyn aineistoon puutiaisista ja niiden kantamista taudinaiheuttajista. Näin tarkkaa ja kattavaa aineistoa isäntäeläinten, puutiaisten ja taudinaiheuttajien välisistä yhteyksistä ei juuri ole olemassa – osittain siksi, että vakiomuotoiset tutkimuslinjat ovat puutiaistutkimuksissa hyvin harvinaisia.

Mihin tutkimus sitten tarjoaa vastauksia? Aineiston avulla voidaan hakea vastauksia lukuisiin kysymyksiin, muun muassa puutiaisten ja taudinaiheuttajien kannalta oleellisten elinympäristöerojen mittakaavaan. Kenties mielenkiintoisin kysymys koskee niin sanottua laimennusvaikutusta. Teorian mukaan on todennäköistä, että isäntäeläinten lajikirjon kasvaessa puutiaisten kantamien taudinaiheuttajien yleisyys laskee. Tämä johtuu siitä, että mitä enemmän alueella on erilaisia eläinlajeja, sitä useammin puutiaiset kohtaavat sellaisia lajeja, jotka eivät sovellu taudinaiheuttajien kantajiksi.

Kääntäen voidaan siis sanoa, että mitä vähemmän on isäntälajeja, sitä useampi puutiainen todennäköisesti kantaa borrelioosia aiheuttavia Borrelia-bakteereita. Nyt Seilissä tehtävän tutkimuksen myötä saadaan ensimmäinen selvitys laimennusvaikutuksen olemassaolosta Pohjois-Euroopassa. Samalla voidaan konkreettisesti arvioida, millä tavoin monimuotoisuuden väheneminen vaikuttaa puutiaisten muodostamaan uhkaan nyt ja tulevaisuudessa.

Tutkimustieto auttaa torjumaan puutiaisia

Puutiaiset tuntuvat olevan yksi niistä vitsauksista, jotka yleistyvät pohjoisella pallonpuoliskolla ilmaston muuttuessa. Valitettavasti Suomen sääolosuhteiden muutokset ennakoivat puutiaisille entisestään parempia elinoloja. Ainakaan toistaiseksi ei ole olemassa tehokkaita keinoja vähentää puutiaisten määrää valtakunnan tasolla ilman, että aiheuttaisimme suuria tuhoja jo valmiiksi uhatulle luonnollemme.

Puutiaisten aiheuttamien haittojen vähentäminen esimerkiksi pihoilla tai kaupunkien viheralueilla voi kuitenkin olla mahdollista. Rajatuilla alueilla elinympäristön muokkaaminen ja tiettyjen isäntäeläinlajien poistaminen tai suojaaminen puutiaisilta voivat vaikuttaa merkittävästi paikalliseen riskiin saada puutiaisvälitteinen tauti.

Ensin on kuitenkin tärkeää tunnistaa, minkälainen yhteys eri eläinlajeilla on puutiaisten ja niiden kantamien taudinaiheuttajien esiintymiseen. Tunnistamalla oleellisimmat isäntäeläimet ja kohdistamalla toimenpiteet juuri niihin, voidaan puutiaisten kansanterveydelle aiheuttamia ongelmia pienentää siten, että muulle ympäristölle aiheutuu mahdollisimman vähän haittaa.

 

Jani Sormunen on turkulainen biologi. Hän väitteli Turun yliopistosta vuonna 2018 aiheenaan "Questing ticks, hidden causes: tracking changes in Ixodes ricinuspopulations and associated pathogens in southwestern Finland". Sormusen puutiaistutkimukset ovat tuoneet runsaasti uutta tietoa Suomen puutiaispopulaatioista ja niiden levittämistä taudinaiheuttajista. Viime vuosina Sormusen tutkimukset ovat keskittyneet muun muassa puutiaisia tappaviin loispistiäisiin sekä kaupunkien viheralueilla tavattaviin puutiaisiin ja niiden aiheuttamiin uhkiin.