Liputetaan Suomen luonnolle

Julkaistu 28.8.2021

Suomen luonnon päivää vietetään lauantaina 28. elokuuta. Suomen luontoa on juhlittu vuodesta 2013 alkaen aina elokuun viimeisenä lauantaina. Juhlapäivän tarkoituksena on kannustaa ihmisiä lähtemään luontoon sekä koota kansalaiset yhteen juhlimaan ja arvostamaan Suomen luontoa.

Jokainen voi viettää juhlapäivää haluamallaan tavalla. Tarjolla on myös yhteisiä tempauksia, kuten mustikkapiirakka- tai Nuku yö ulkona -haasteet. Lisäksi sisäministeriö suosittaa liputusta Suomen luonnon päivänä – lipun salkoon nostamisen lisäksi liputtaa ja juhlia voi esimerkiksi pukeutumalla sinivalkoiseen tai tekemällä ruokaa Suomen luonnon antimista.

Ensimmäisen kerran Suomen luonnon päivää juhlittiin muutaman luontotoimijan järjestämissä tapahtumissa, mutta sittemmin se on laajentunut koko kansan juhlaksi. Suomen 100-vuotisjuhlavuonna luontoa juhlittiin peräti neljänä päivänä, Luonnonpäivinä. Samana vuonna sisäministeriö antoi ensimmäisen kerran liputussuosituksen, ja näin Suomesta tuli tiettävästi ensimmäinen maa, joka virallisesti liputti luontonsa puolesta. Vuonna 2023 Suomen luonnon päivästä tulee vakiintunut liputuspäivä.

Lue lisää Suomen luonnon päivästä osoitteessa https://suomenluonnonpaiva.fi/.

 

Kuva: Vastavalo / Milla Rasila

 

Lue lisää