Lääkintöneuvos Sakari Alhopuro on Turun yliopiston vuoden alumni

Turun yliopisto on valinnut lääketieteen tohtori, lääkintöneuvos Sakari Alhopuron vuoden alumniksi. Tunnustuksella yliopisto kiittää Alhopuroa panostuksesta tieteeseen sekä yhteiskunnan hyvinvoinnin ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.

Julkaistu 26.2.2021

Vuoden alumni -tunnustus myönnetään vuosittain Turun yliopiston kasvatille, joka on toiminnallaan edistänyt Turun yliopiston ja suomalaisen yhteiskunnan menestymistä.

Sakari Alhopuro valmistui Turun yliopistosta lääketieteen lisensiaatiksi vuonna 1973 ja väitteli tohtoriksi vuonna 1978. Lähes neljän vuosikymmenen ajan hän johti perustamaansa ja omistamaansa Lääkäriasema Pulssia, joka oli yksi Suomen suurimmista yksityisistä lääkäriasemista.

– Olen saanut Turun yliopistosta erinomaisen koulutuksen lääkärin ammattiin. Yliopistossa oli hyvät opettajat ja opiskelutoverit. Lääkärikoulu oli myös henkinen kasvattaja ja paikka, jossa oppi tuntemaan eri alojen huippuosaajia, Alhopuro kertoo.

Tunnustuksella Turun yliopisto kiittää Sakari Alhopuroa pitkäjänteisestä panostuksesta tieteeseen sekä yhteiskunnan hyvinvoinnin ja kestävän tulevaisuuden rakentamiseen.

– Sakari Alhopuro on merkittävällä tuellaan mahdollistanut uuden tiedon ja osaamisen syntymistä sekä edistänyt suuresti Turun yliopiston menestystä, rehtori Jukka Kola sanoo.

Alhopuron myötävaikutuksella Turun yliopisto on kehittänyt muun muassa tulevaisuuden tutkimusta, yrittäjyyskoulutusta sekä lääketieteellisen tekniikan ja terveystaloustieteen tutkimusta ja koulutusta.

Alhopuron lahjoituksen turvin on myös lanseerattu Pentti Malaska -tulevaisuuspalkinto. Turun kauppakorkeakoulun kunniatohtoriksi Alhopuro vihittiin vuonna 2016.  

Viime vuosina Sakari Alhopuro on lahjoittanut varoja erityisesti luonnon monimuotoisuuden tutkimukseen. Aihe on tieteen mesenaatille henkilökohtainen.

– Olen harrastanut paljon biologiaa ja luonnon valokuvausta, varsinkin lintujen. Viime vuosina olen huomannut monien aiemmin yleisten lintujen merkittävästi vähentyneen Lapin maisemasta. Ihminen tekee toiminnallaan monien eläinten olemassaolon vaikeaksi, Alhopuro sanoo.

Vuonna 2018 Alhopuron lahjoituksien turvin perustettiin kolme luonnon monimuotoisuuden tutkimusta edistävää professuuria: subarktisen ekologian professuuri, Saaristomeren tutkimuksen professuuri sekä biodiversiteettitutkimuksen professuuri.

Vuonna 2019 Alhopuro perusti säätiön edistämään lääketieteellistä tutkimusta, luonnon monimuotoisuutta, yrittäjyyttä sekä suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia ja kulttuuria.

– Verkostot ovat tärkeitä, jos haluaa saada jotakin aikaan. Parhaimmillaan alumnit voivat olla yliopistoille valtava voimavara, Alhopuro sanoo.

 

Lue myös Sakari Alhopuron haastattelu Turun yliopiston julkaisemasta Aurora-lehdestä.


Kuva: Hanna Oksanen, Turun yliopisto

Lue lisää