Ilppo Vuorinen kirjoitti Seilin tarinat kansiin tutkijan tarkkuudella

Saaristomeren tutkimuslaitoksen pitkäaikaisen johtajan, emeritusprofessori Ilppo Vuorisen vasta ilmestynyt Seili – Elon kirjoa on elämysmatka Seilin saaren värikkääseen historiaan ja kurkistus kirjoittajan elämäntyöhön.

Julkaistu 28.6.2020

Vieraillessaan vuonna 1975 ensimmäistä kertaa Seilin saarella nuori biologian opiskelija osasi tuskin aavistaa, että hänen elämäntyönsä sijoittuu pitkälti tälle Turun saaristossa sijaitsevalle ainutlaatuiselle saarelle. Eikä hän vielä tuolloin aavistanut sitäkään, että hän lähes puoli vuosisataa myöhemmin kirjoittaisi saaren värikkäät vaiheet kirjaksi.

– Ajatus kirjan kirjoittamisesta kypsyi vähitellen. Tutustuin Seilin monivaiheiseen historiaan opiskeluvuosinani 1970-luvulla, ja tuolloin kuulemani tarinat jäivät pyörimään mieleeni pitkäksi ajaksi, Vuorinen kertoo.

Vuonna 1992 Vuorinen nimitettiin Saaristomeren tutkimuslaitoksen johtajaksi. Laitokseen kävi tutustumassa Suomesta ja maailmalta lukuisia vieraita, joille Vuorinen esitteli myös saaren luontoa ja Seilin kiehtovaa historiaa.

– Kerroin uudelleen ja uudelleen opiskeluaikoinani kuulemiani tarinoita ja aloin kiinnostua saaren historiasta yhä enemmän. Halusin ryhtyä selvittämään tarinoiden taustoja tutkijan tarkkuudella. Alkuperäiset dokumentit vahvistivat monet hurjatkin tarinat todeksi, mutta aivan kaikelle ei näyttöä kuitenkaan löytynyt, Vuorinen naurahtaa.

Vuonna 2016 Vuorinen jäi eläkkeelle ja aikaa vapautui hitaasti kypsyneen ajatuksen toteuttamiseen. Kesäkuussa 2020 ilmestynyt kirja on mukaansatempaava tietopaketti saaresta, joka on osa Suomen valtion historiaa, lääketieteen historiaa, aate- ja poliittista historiaa sekä Turun yliopiston historiaa.

Vuorinen on omistanut kirjan lääkintöneuvos Sakari Alhopurolle, joka on pitkäjänteisesti tukenut Seilin saarella tehtävää tutkimustyötä monin eri tavoin.

Kirjan tekijän vinkki:
Jos haluaa sukeltaa syvemmälle Seilin historiaan, kannattaa perehtyä myös kirjan lopusta löytyviin lähdeviitteisiin.

 

Seili – Elon kirjoa -teosta myyvät Akateeminen kirjakauppa, Sammakon Kirjakauppa ja Pieni Kirjapuoti. Kirjaa voi tilata myös kustantajan verkkokaupasta www.kustannusaarni.fi.

Lisätietoa Seilistä

 

Lue lisää