Julkaistu: 1.12.2025
Teksti: Leena Hulsi / Viestintätoimisto Jokiranta Oy
Kuvat: Terri Vahtera ja Jaakko Ruola 

Itämeren tilaa on onnistuttu paikka paikoin parantamaan, mutta yleisesti ottaen meren tilanne on edelleen huono. Huolestuttavin tilanne on Saaristomerellä, joka löytyy yhä Itämeren suojelukomission (HELCOM) hot spot -listalta.

Itämeren heikon tilan syistä on paljon tutkittua tietoa, ja suojelun tarpeen voi havaita jokainen merellä liikkuva omin silmin. Sinilevä nousee myös otsikoihin kesä toisensa jälkeen, joten ongelmat tiedostetaan ja meren tilan parantamisesta puhutaan paljon. Professori emeritus Ilppo Vuorisen mukaan teot ovat kuitenkin jääneet vähiin.

– Meidän on nyt korkea aika parantaa tahtia, sillä ilmastonmuutos tuo meren tilanteeseen lisää haasteita. Tilanteen korjaamiseen on olemassa ratkaisuja, jotka pitää nyt ottaa rivakasti käyttöön, Vuorinen painottaa.

Menetettyjä maisemia

Vuorinen on ollut kiinnostunut ilmastonmuutoksen vaikutuksista meren tilaan 1980-luvulta alkaen – siis jo silloin, kun akateemisissakin kahvipöydissä moni vielä vähätteli asiaa.

Professori kertoo viettäneensä lapsuutensa kesät Airiston pohjoislaidalla Ruissalossa ja sanoo muistavansa hyvin kirkasvetisen meren, rakkolevät ja kampelat.

– Äitini työskenteli toimittajana sanomalehdessä, joten perheellämme oli mahdollisuus viettää kesiä Turun sanomalehtiyhdistyksen Villa Nordkapissa, Kukkarokiven kupeessa. Vielä 1960-luvun alussa meri oli puhdas, kaislaa eli järviruokoa oli vähän ja rakkolevää runsaasti. Kun 1990-luvulla palasin käymään alueella, tilanne on täysin toinen: meri oli samea, järviruoko oli syrjäyttänyt rakkolevän ja kalat olivat kadonneet – lapsuuteni maisema oli hävinnyt.

Muutokset meren tilassa näkyivät myös muualla saaristossa. Kun Vuorinen 1970-luvun alussa nuorena ekologian opiskelijana osallistui ensimmäistä kertaa Seilin tutkimusaseman kenttäkursseille, Nauvon satamassa näki merenpohjan, vaikka syvyyttä oli 3–4 metriä.

– Puolivälissä 1980-lukua meren tila oli merkittävästi heikentynyt. Osallistuin ensimmäistä kertaa Arlandan tutkimusmatkalle vuonna 1985, ja muistan yhä elävästi, kun vanhemmat tutkijat sanoivat Pohjanlahdelle tultaessa: ”Jaaha – nyt se on sitten täällä”, Vuorinen kertoo.

Se-sana viittasi sinilevään, josta on sittemmin tullut pysyvä ongelma erityisesti Saaristomerellä. Vuorinen arveli, että 1970-luvun puolivälin jälkeen oli tapahtunut jotakin meren kannalta ikävää, ja hän alkoi selvittää tarkemmin muutoksen mahdollisia syitä.

lppo Vuorinen johti pitkään Seilin saarella sijaitsevaa Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitosta, joka on tunnettu muun muassa ainutlaatuisista aikasarjoistaan. Kuva: Jaakko Ruola.

Kuormitus kasvaa

Vuorisen mukaan mainintoja ilmastonmuutoksesta alkoi nousta esiin 1980-luvulla, mutta ymmärrys asiasta oli tuolloin vielä vähäistä myös tiedemaailmassa.

– Puheisiini ilmastonmuutoksen ja meren tilan välisestä yhteydestä suhtauduttiin lähinnä huvittuneesti. Seuraavan vuosikymmenen alussa aloin kuitenkin saada asiasta myös tutkimusnäyttöä yhdessä Saaristomeren tutkimuslaitoksen nykyisen johtajan Jari Hännisen kanssa. Tänään yhteys on päivänselvä kaikille, Vuorinen kertoo.

Vuorinen ja Hänninen laativat matemaattisia malleja, jotka osoittivat, että länsituulten määrä Britteinsaarten yllä on yhteydessä Pohjois-Atlantin oskillaatioon eli ilmanpaineindeksiin. Jälkimmäinen puolestaan vaikuttaa siihen, miten paljon Itämereen valuu makeaa vettä.

– Piirsimme laskelmiemme perusteella suolapitoisuuskäyrän, joka osoittautui yhteneväksi merestä saatujen mittaustulosten kanssa. Suolapitoisuuden lasku vaikuttaa Itämeren ekosysteemeihin usealla eri tavalla, Vuorinen sanoo.

Moni asia kietoutuu nyt yhteen Itämeren kannalta ikävällä tavalla. Eniten merta kuormittavat pelloilta mereen päätyvät ravinteet eli fosfori ja typpi, joiden määrät uhkaavat kasvaa ilmastonmuutoksen edetessä.

– Tulevaisuudessa sateet yleistyvät ja sademäärät kasvavat, jolloin mereen huuhtoutuu entistä enemmän ravinteita. Ilmastonmuutoksen seuraukset ovat vaikeasti ennustettavissa, mutta eivät ne tilannetta ainakaan paranna. Tämän vuoksi Itämeren ja Saaristomeren suojelu on nyt otettava vakavasti, Vuorinen sanoo

Tutkimustieto hyötykäyttöön

Itämeren ja erityisesti Saaristomeren tila alkaa olla kriittinen, joten elvytystoimet on aloitettava viipymättä. Tutkijat ovat jo pitkään kantaneet huolta meriympäristön tilasta ja meriluonnon monimuotoisuuden heikkenemisestä, mutta nyt meren pahoinvointiin ovat havahtuneet myös päättäjät ja yritykset.

– Saaristomeren merkitys alueemme hyvinvoinnille ja elinvoimaisuudelle ymmärretään, ja uskon, että myös tahtotila meren pelastamiseksi on olemassa. Tutkijoilla on valtavasti tietoa ongelmien syistä ja keinoja niiden ratkaisemiseen. Nyt tätä tutkimustietoa pitää ryhtyä soveltamaan käytännössä, Vuorinen painottaa.

Sakari Alhopuron säätiön ensi huhtikuussa järjestämän Baltic Sea Archipelagos Symposiumin tavoitteena onkin koota yhteen tutkijat, päättäjät sekä yritysten ja median edustajat edistämään konkreettisia toimia meren tilan parantamiseksi.

– Mukaan toivotaan myös eri alojen korkeakouluopiskelijoita, sillä luonnontieteilijät tarvitsevat tuekseen myös insinöörejä, kauppatieteilijöitä ja oikeusoppineita. Lisäksi mukaan tarvitaan muun muassa maatalouden ja lannoiteteollisuuden edustajia. Sormella ei pidä osoittaa ketään, vaan etsiä kestäviä ratkaisuja yhdessä.

Vuorinen toivoo myös jokaisen kansalaisen osallistuvan meren pelastusoperaatioon.

– Tuskin kukaan haluaa jättää uimareissua väliin myrkyllisten sinileväkukintojen takia tai purjehtia sinileväpuurossa. Kannattaa siis miettiä, miten omat arjen valinnat vaikuttavat ilmastonmuutokseen ja sitä kautta meren tulevaisuuteen, Vuorinen sanoo.

 

Tapahtumasivu: Baltic Sea Archipelagos Symposium