Tieteen merkitys korostui koronakeväänä

Koronakevät on muistuttanut, että tarvitsemme lahjakkaita tieteentekijöitä. Saamiemme hakemusten perusteella heitä on paljon ja hyviä hankkeita enemmän kuin osasimme odottaa. Hakemuksissa korostui hakijoiden kokemus: heillä oli jo taito hahmottaa tutkimuksen ongelmia ja kykyä kaavailla niihin ratkaisuja. Tämä oli odotettua, sillä olivathan hakijat väitelleitä eli jo ensimmäisen tieteellisen askeleensa ottaneita. Nyt olisi otettava seuraava – ehkä se ratkaiseva harppaus.

Julkaistu 3.6.2020
Blogin kirjoittaja: Ilppo Vuorinen / Sakari Alhopuron säätiö

Tarkoitukseni tässä kirjoituksessa ei ole niinkään selostaa hakemusten arviointiprosessia vaan kuvailla niitä ajatuksia, joita erilaisissa yhteyksissä syntyi ja joista säätiössä kevään aikana keskusteltiin. Mikä hakemuksia lukevasta tuntui hyvältä tieteelliseltä idealta? Mitkä seikat yhdistivät hakemuksia, jotka lopulta pärjäsivät? Perusasioita olivat hakijan osoittama pätevyys, vahva tutkimusympäristö ja tieteellisesti pitävä tutkimusaihe. Aihe oli koottu muodollisesti täydelliseen tutkimushakemukseen, joka kattoi muun muassa eettiset-, tilastotieteelliset- ja julkaisukysymykset. Jatkoon päässeet hakemukset valikoituivat näiden perustekijöiden punnitsemisen jälkeen. Jäljelle jäi kuitenkin vielä suuri joukko erittäin hyviä tutkimussuunnitelmia, joita arvioidessa mieleeni jäi seuraavia näkökohtia.

MONITIETEISYYS, joka ilmeni esimerkiksi siten, että hakemuksessa yhdistyivät lääketiede ja ympäristötiede, tai siten, että tutkimuksessa käytettiin väestön tai eläimistön elinkaaren tilastotietoja niin, että tutkimus johti lopulta ympäristö- tai eettisten arvojen esilletuloon luonnontieteiden avulla.

AJANKOHTAISUUS, joka tuli esille vaikkapa siinä, että vaikka hakuaika päättyi pari viikkoa ennen poikkeustilan alkamista, oli eräässäkin hakemuksessa esitetty jo viite tuoreeseen koronavirustutkimukseen. Virustutkijat osallistuivat hakuun muutenkin aktiivisesti, ja virustutkimukseen liittyviä hakemuksia oli useita. Myös eri eliöryhmien mikrobeihin liittyviä tutkimushankkeita oli useampia. Mikrobien merkitys ihmiselle alkaa vähitellen tulla tutuksi muun muassa professori Pentti Huovisen töiden ja julkisten esiintymisten ansiosta. Sen sijaan luonnontieteen puolella ekologiassa aihe on alkanut vasta hahmottua. Kenttä on kuitenkin vielä hämmentävän laaja, sillä esimerkiksi kasvien ja vaikkapa hyönteisten mikrobeihin liittyvä tutkimus on vasta pioneerityön vaiheessa.

TIETEENTEKIJÄN VASTUU, eli tiede ei ole pelkkää viihdettä, kuten F1-kilpa-ajot tai jääkiekko – vaikka eihän viihteessä tietenkään sinänsä mitään vikaa ole. Tieteentekijän velvollisuus ei voi olla tuottaa niin monta julkaisua niin nopeasti kuin mahdollista ja niin arvostetuissa sarjoissa kuin mahdollista. Vastuuseen täytyy kuulua myös oman tutkimuksen merkityksen omakohtainen ymmärrys ja sen pohdinta erilaisissa yhteyksissä, esimerkiksi yhteiskunnallisissa ja poliittisissa. Suomen perustuslaki sanoo esimerkiksi ympäristönsuojelusta kymmenen selvää sanaa: "Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille." Arviointiprosessissa pärjäsivät pitkään ne hakemukset, joissa hakija oli tietoinen tutkimuksensa merkityksestä ympäristössä ja yhteiskunnassa. Voisi jopa hiukan viistosti sanoa, että hyvässä ekologisessa tutkimuksessa myös noudatetaan voimassa olevaa perustuslakia ja otetaan vastuuta tutkimuskohteesta, ja tämä koskee myös tutkijoita.

KONTRASTI, eli miten työ erottuu maisemasta, toisin sanoen tutkimusten valtavirrasta. Monesti uutta käsitteistöä luovat tutkimukset ja tieteen aluetta laajentavat tutkimussuunnitelmat pysyttelivät mukana koko apurahakäsittelyn läpi.  COVID-19:ään liittyviä tutkimussuunnitelmia hakemusten joukossa vielä ollut – aihe pääsi yllättämään tutkijat. Silti tämän koronakevään aikana on selvästi tullut ilmi, että pandemiasta on kyllä tehty useitakin vakavia varoituksia, jopa jo viisi vuotta sitten. Esille on noussut myös se, että koronaviruspandemiassa on lopulta kyse vain ihmiskunnan yhdestä suuresta ongelmasta: liikakansoituksesta. Koronaepidemia ei siis suinkaan ole tieteellisenä aiheena uusi. Jos tämän kevään kokemus jotain osoittaa niin sen, että vanhat ja uudet tutkimusongelmat kietoutuvat usein toisiinsa ja että todella uutta, omaperäistä tutkimusta on erittäin vaikea luoda.

Nämä ovat siis omia mietteitäni tästä keväästä, eivätkä välttämättä edusta säätiön kantoja.

 

Ilppo Vuorinen on professori emeritus Turun yliopistosta. Aktiiviaikanaan Vuorinen teki laaja-alaista ympäristön tilan ja muutoksen tutkimusta. Enimmäkseen hän työskenteli merentutkimuksen parissa, muun muassa Eteläisellä jäämerellä ja Itämerellä. Lisäksi hän osallistui puutiais- ja borrelioositutkimukseen ja ohjasi 2000-luvun alusta vuosittaisia meribiologian kursseja Saaristomeren tutkimuslaitoksessa Seilissä.