750 000 euroa lääketieteen ja luonnontieteen tutkijoille

Sakari Alhopuron säätiö rahoittaa yhteensä 16 tutkijan ja tutkimusryhmän työtä kaikkiaan 750 000 eurolla. Rahoitusta myönnettiin muun muassa borrelioosin diagnostiikan ja välittäjäeläinten tutkimuksiin sekä hankkeeseen, jossa selvitetään viheraltistuksen merkitystä terveydelle.

Julkaistu 28.5.2020

Tänä vuonna toimintansa aloittanut Sakari Alhopuron säätiö sai määräaikaan mennessä 186 apurahahakemusta. Myönteisen päätöksen sai 16 hakijaa, joiden kesken 750 000 euron suuruinen summa jaetaan.

Säätiölle saapuneista hakemuksista 65 prosenttia suuntautui lääketieteelliseen ja 35 prosenttia luonnontieteelliseen tutkimukseen. Mukana oli myös hankkeita, jotka kattavat molempia tieteenaloja.

– Ansiokkaita hakemuksia tuli paljon, joten päätösten tekeminen oli vaikeaa. Tänä vuonna päätimme myöntää rahoitusta väitöskirjan jälkeiseen tutkimustyöhön ja kannustaa näin lahjakkaita nuoria jatkamaan tutkijan uralla, säätiön hallituksen puheenjohtaja Sakari Alhopuro sanoo.

Yksi apurahan saajista on Annukka Pietikäinen, jonka borrelioosidiagnostiikkaan liittyvää tutkimusta säätiö rahoittaa 60 000 eurolla. Tutkimusprojekti käsittelee positroniemissio-tietokonetomografiaan (PET-TT) perustuvan menetelmän kehittämistä borrelioosin kuvantamiseen soveltuvaksi. Tutkijoiden tavoitteena on kehittää merkkiaine, joka tunnistaa borreliabakteerin aiheuttaman infektion.

60 000 euroa myönnettiin myös Jani Sormusen tutkimushankkeelle, jossa selvitetään eläinlajiston monimuotoisuuden sekä puutiaisten ja puutiaisvälitteisten taudinaiheuttajien välisiä yhteyksiä.

Jenni Lehtimäen monitieteinen VIHERIKKUNA-hanke sai 45 000 euroa. Laajassa hankkeessa selvitetään, millainen määrä, minkätyyppinen ja milloin tapahtuva viheraltistuminen voi suojata lapsuuden aikana käynnistyviltä elintasosairauksilta.

Kaikkien apurahansaajien nimet ja tutkimushankkeet löytyvät säätiön verkkosivuilta.

 

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Carita Rantanen
p. +358 40 503 9609
carita.rantanen(at)sakarialhopuronsaatio.fi

 

Lääkintöneuvos Sakari Alhopuron perustaman säätiön tavoitteena on tukea ja edistää korkeatasoista lääketieteellistä tutkimusta, luonnon monimuotoisuutta, yrittäjyyttä sekä suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia ja kulttuuria. Säätiön hallitus tekee vuosittain päätökset haettaviksi tulevien apurahojen painopistealueista, joista tiedotetaan säätiön verkkosivuilla.

Lue lisää